Ekho – unipäiväkirja

EKHO – DREAM DIARY

Se oli ihme

Astuin kaverin kanssa ulos kadulle. Jalkakäytävällä vastaan tuli pieni tyttö äitinsä kanssa. Äiti kulki edellä, tyttö vähän matkaa perässä. Tytöllä oli jonkinlainen haalari, vähän kuin klovnilla. Se oli violettia ja valkoista silkkiä. Hän oli ihana ja mielettömän eloisa ja valovoimainen levitellessään käsiään kulkiessaan. Hymyilin äidille ja sanoin: “ihana”. Äiti jatkoi kulkuaan ja lapsi pysähtyi. Ihmettelin miksei äiti odota, sillä lapsi oli tosi pieni. Pelkäsin, että hän lähtee väärään suuntaan tai kadulle. Lapsi lähtikin hetken mietittyään päinvastaiseen suuntaan – oltiin kadunkulmassa ja hän lähti ylittämään tietä, vaikka jalankulkijoilla oli punainen valo. Näin, että hän ehti pois tieltä ennen bussia ja jatkoi matkaansa keskellä olevalle raitiotielle. Ratikka oli juuri lähestymässä vasemmalta. Katsoin peloissani. Kaverini oli hyökännyt lapsen perään. Toivoin hänen ehtivän nykäistä lapsen pois alta. Kaverini ei kuitenkaan voinut itse hypätä bussin alle (niitä tuli jonossa). Lapsen äiti oli minua taempana, ja katsoimme kaikki kolme, kuinka lapsi jatkoi määrätietoisena kulkuaan. “Ei – liian vaarallista mennä siitä”, ajattelin nähdessäni hänen kumartuvan ratikan alle vaunun keskivaiheilla. Olin kauhuissani. Ohi ajava bussi peitti näkymän. Sitten huomasin lapsen selvinneen vaunun alta. Hän mahtui ja ehti toiselle puolelle turvallisesti. Se oli ihme. Ymmärsin, että siitä lähtien kaikki hänen elämässään muuttui. Asiat tulisivat olemaan hänelle helpompia. Ahtaasta ja hengenvaarallisesta tilanteesta selvittyään tytön elämästä tulisi virtaavaa ja valoisaa.

Advertisements

Valosoturi

Olin juhlissa. Siellä oli paljon ihmisiä. Tunnelma oli vauhdikas, sekavakin. Minua lähestyi pieni mies, jonka selkä oli köyristynyt. Hän näytti siltä kuin olisi kaksinkerroin koukistuneena. Hänen oli vaikea liikkua. Hän oli ihastunut minuun. Hän toi minulle pienen katkenneen vaaleanpunaisen tulppaanin.
Myöhemmin juhlissa ystäväni puhui kyseisestä miehestä, joka istui lähellämme. Ystäväni sanoi että jos etsit jotakuta, joka on vilpitön ja jolla on puhdas sydän, olisi mies juuri sellainen. Miehen olemus muuttui ja hän alkoi sädehtiä. Ystäväni lisäsi: -Itseasiassa hän on valosoturi! Mies muuttui telkkaria muistuttavaksi värilaatikoksi, joka alkoi lähettää hyvin voimakasta valoa. Valon väri muuttui. Vaivuin hypnoosiin laatikon vaihtuvista valoista.

Kaikki ympäriltäni on kadonnut

Olen minä noin seitsemän vuotiaana. Olemme serkkujeni ja sisarusteni kanssa maatalon pihalla, keskellä suuria peltoja. Talo muistuttaa molempia mummoloitani. On loppukesä. Päätämme leikkiä jotain hipan tapaista leikkiä, jossa pitää juosta taloa ympäri. Juostessani yhä nopeammin ja nopeammin en enää näe tuttuja kasvoja ympärilläni. Kun viimeisen kierroksen jälkeen pysähdyn talon eteen, kaikki ympäriltäni on kadonnut. Talo, ympäristö ja ihmiset.

Kiipeilemässä

Olimme jossain isossa hallissa kiipeilemässä. Kiipesin keltaista kurotusreittiä. Lipan jälkeen Jyri tuli spottaamaan, aluksi työnsi liikaa ja helpotti. Sen jälkeen repi minua alaspäin ja jalkaa pois pieneltä otteelta. Käskin lopettaa ja hän lopetti. Saavuin tasanteelle, josta piti ottaa rengasheilahdus ja siitä vaihtaen molempien käsien omiin kapuloihin, jotka liikkuivat myös kiskoilla katossa. Otin kovan vauhdin ja selvisin loppuun parvelle osaksi heilahtaen ja osaksi törmäten ja melkein sotkeutuen parven reunaköysiin. Radan selvittäjille oli tarjolla kaksi eri sushi-opasta/kirjaa, jotka tarjosi Teatterikorkeakoulu ja joita jakoivat opettajani Ari ja Harri. Kirjat jaettiin lahjana myös radan selvittäneiden vieraille. Mutta koska en ollut enää opiskelija, eivät Ari ja Harri olleet paikalla, vaan otin kirjat itsenäisesti säilytyslaatikoista koska kovasti halusin ne.

Vähän niin kuin virsi

Joku pikkutyttö oli mun kanssa, jonka äiti oli kuollut. Se pyysi mua laulamaan laulun, jota olin ehkä laulanut. Se oli vähän niin kuin virsi. Yritin, mutta siitä ei tullut mitään kun itkin vaan surua siitä, että tytön äiti oli kuollut. Mulla oli pronssinen rannekoru, joka oli vähän kalevalakorun tyylinen, mutta hienompi. Siinä oli vihreä kukka ja se roikkui. Toisessa osassa oli mun serkku ja se kysyi mennäänkö vielä uimaan. Mua ei olis yhtään huvittanut mennä, koska olin just käynyt, mutta silti olin myöntymässä.

Taivaalla lensi puu

Ajoimme bussilla ohi kun taivaalla lensi puu. Se näytti siltä, että se oli räjäytetty juurineen irti ja lensi taivaalla bussin kulkusuuntaan. Puolustusvoimien räjäytysharjoittelua varusmiehille. Yhtäkkiä puu kuitenkin vaihtoi suuntaa ja se olikin rakettipukuinen mies harjoittelemassa armeijan rakettipuvulla lentämistä. Joku tiesi kertoa näin. Mies laskeutui ja osoittautui, että se oli eräs ystäväni suorittamassa varusmiespalvelustaan. Puvussa oli suihkumoottorit käsissä ja jaloissa, mutta se oli aivan hiljainen. Ystäväni nousi uudestaan ilmaan pellon kulmasta kouluttajan vierestä ja harjoitteli pystylentoa aivan matalalla tunnelin läpi joka oli seisovan ihmisen muotoinen. Kypärää ei ollut, vaan vaaleat pitkät hiukset auki mutta ne pysyivät siististi eivätkä hulmunneet. Ystäväni oli keskittyneen tyyni.

Tunsin syyllisyyttä/yritin esittää rentoa

Olin nukkumassa vanhempieni luona, he eivät olleet kotona. En ollut varma tulisiko bändimme rumpali myös sinne yöksi. Heräsin nälkään ja menin syömään. Huomasin rumpalin nukkuvan vanhempieni sängyssä ja tuoneen kaksi kaveriaan mukana, jotka yrittivät nukkua olohuoneen kovalla lattialla. Tarjosin vieraspatjaa, mutta eivät halunneet. Toisella olikin oma ohut retkipatja. He vaihtelivat paikkaa ja asentoja mutta eivät pystyneet nukkumaan. Kaikki kolme vierasta olivat olleet viihteellä. Tunsin syyllisyyttä, koska arvelin etteivät vanhempani haluaisi moista porukkaa nukkumaan lattialleen. Samalla yritin esittää rentoa vieraille, että olkaa kuin kotonanne, minua ei pikku örvellys ja epäsiisteys haittaa.